Tuesday, May 1, 2007

VAPPUAATTONA YKSI KUOLONUHRI

Porin Poliisin vappuaatto alkoi kiireisissä merkeissä, kun iltapäivällä noin kello kahden aikaan saatu hälytys kuolemantapauksesta todettiin murhaksi. Nuoren juhlijan vaatteisiin asetettu pieni räjähde laukesi pelkästä kosketuksesta ja sytytti hänet välittömästi tuleen. Uhrin ystävä seurasi vierestä tämän tuskallista, mutta nopeaa kuolemaa täysin avuttomana. Hänen soittaessaan hätänumeroon oli jo liian myöhäistä.
Ylöspäin laukeava räjähde ei vahingoita kuin siihen kosketuksissa olevaa, mutta uhrin ystävä sai lieviä palovammoja yrittäessään pelastaa kaveriaan. Hän sai myös ikävän haavan päähänsä räjähteestä syntyneen ilmavirran kaataessa hänet maahan.

Kyseessä oleva räjähde on kehitetty jo 007:n aikoihin, jolloin Q kehitti sen MI6-tiedustelupalvelulle varusteiden kehittely- ja valmistuslaboratoriossaan. Q testasi räjähteen itse vuonna 1975 siten, että seisoi metrin päässä, kun räjähde laukaistiin varmistaakseen, ettei se vahingoita sivullisia. Räjähde ei jätä jälkeensä juuri mitään johtolankoja pienen koonsa vuoksi, minkä johdosta tapaus tulee olemaan vaikea ratkaistava.

Tutkimusten mukaan samaa murhatapaa oli yritetty käyttää uhriin jo aiemmin, mutta kengissä olleet räjähdepohjalliset olivat pelastaneet hänet ensimmäisellä kerralla. Tästä on pääteltävissä, että uhri tunsi murhaajan ja osasi odottaa iskua.

No comments: